Virpi Jokitalo
Raadin mukaan Messukeskuksen myyntipäällikkö Virpi Jokitalo on aidosti empaattinen ja muita huomioiva. Hän liikkuu ahkerasti turvallisuusalan tapahtumissa ja levittää kerta toisensa jälkeen hyvää tuulta ympärilleen. Jokitalo on todellinen ilopilleri.
Päätös toteuttaa ilmainen alkusammutustaitojen kehittämistä lisäävä Sankari-koulutus
Raadin mukaan Vakuutusyhtiö LähiTapiolan ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön päätös toteuttaa jopa sadalle tuhannelle suomalaiselle ilmainen Sankari-koulutus parantaa merkittävästi suomalaisten alkusammutusosaamista, kasvattaa kansalaisten turvallisuustietoisuutta sammutusvälineistä ja niiden käytöstä, vähentää tulipaloista aiheutuvia aineellisia, terveydellisiä ja psyykkisiä seurauksia. Kuvassa Antti Määttänen LähiTapiolasta ja Riitta Piironen Spekistä.
Saku Rouvali (vasemmalla) ja Timo Tammisto
Raadin mukaan parivaljakko on rakentanut ja varustanut omalla kustannuksellaan kaksi toisiaan täydentävää paloautoa Junnun ja Jannun. Teko osoittaa aktiivisuutta ja pyyteetöntä työtä suomalaisen turvallisuuden edistämiseksi. Junnua ja Jannua on viety jo lähes sataan palokuntanuorten viikkoharjoitukseen, leireille, toimintavuorokausiin ja erilaisiin yleisötapahtumiin.
Valtteri Niemi
Raadin mukaan filosofian tohtori Valtteri Niemellä on laaja kansainvälinen kokemus ja myös vuosien liike-elämän kokemus muun muassa Nokia-konsernin tietoturva-asiantuntijan tehtävistä. Hänen tutkimusalansa on keskeistä koko Suomen kyberturvallisuuden kannalta. Niemi on toiminut 3G- ja LTE -teknologioiden turvallisuudesta vastavan maailmanlaajuisen työryhmän puheenjohtajana ja on tekijänä yli 70 tieteellisessä julkaisussa, 30 kansainvälisessä patenttiperheessä ja neljässä kirjassa.
Meyer Turku Oy
Raadin mukaan laivanrakennusyhtiö Meyer Turku Oy on järjestelmällisesti turvallisuustoimintaansa kehittävä yritys, joka on innovatiivisesti luonut uusia toimintamalleja ja hyödyntää uutta teknologiaa turvallisuudessaan, sekä huomioi tehokkaasti oman toimintaympäristönsä tyypilliset uhat, kuten tulipalot. Yhtiö on tehnyt isoissa rakennusprojekteissa jopa epävirallisen maailmanennätyksen tulitöistä johtuvien tulipalojen vähyydessä uudislaivakohteissa. Kuvassa Harri Koivisto, Petri Moisio, Matti Tuimala ja Jussi Virtanen.
Pekka Syvälahti
Raadin mukaan T1 Consulting Oy:n johtava turvallisuuskonsultti Pekka Syvälahti on vuodesta toiseen osaamistaan kehittävä turvallisuusteknologian asiantuntija, joka on erittäin innostunut nopeasti kehittyvästä turvallisuusteknologiasta ja haluaa viedä uuden teknologian etuja asiakkaiden tietoon. Asiakkaat luottavat Syvälahteen. Hän on viimeisen kymmenen vuoden aikana konsultoinut kymmeniä valtion ja kuntien organisaatioita sekä lukuisia pienempiä yrityksiä.
Harri Uusitalo
Raadin mukaan OP-Ryhmän operatiivisen turvallisuuden yksikönjohtaja Harri Uusitalo on kehittänyt urallaan yritysturvallisuutta menestyksellisesti eri liiketoiminta-alueilla ja erilaisissa toisistaan poikkeavissa rooleissa. Hän on opiskellut turvallisuusalan alemman ja ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon Laureassa ja kehittää turvallisuusosaamistaan jatkuvasti. Hänellä on muun muassa CIA- ja CISA -henkilösertifikaatit. Uusitalo on johtamistavaltaan rauhallinen, analyyttinen, vakuuttava ja pidetty.
Kari Häkkinen
Raadin mukaan tekniikan tohtori Kari Häkkinen tunnetaan vaatimattomana mutta rautaisena ammattilaisena, joka on aina valmis auttamaan muita. Häkkinen tuntee erittäin hyvin työturvallisuuden ja poikkeuksellisen laajasti myös kokonaisvaltaisen riskienhallinnan. Hän on toiminut yli 25 vuotta erittäin vaativissa riskienhallinnan tehtävissä vakuutusmaailmassa ja on auttanut lukuisia suomalaisia yrityksiä menestykseen ja kansainväliseen kilpailukykyyn sekä Suomessa että ulkomailla. Häkkinen jatkaa eläkkeelle jäätyäänkin nuorten ohjaamista korkeakouluympäristössä.
Icehearts-toimintamalli
Raadin mukaan Icehearts-toimintamalli on onnistunut ehkäisemään lukuisia nuoria syrjäytymästä, on tarjonnut vähävaraisille nuorille kestävään pohjaan perustuvan urheiluharrastuksen, jonka toiminnassa mukana olevat vapaaehtoiset perheet tai vanhemmat sitoutuvat ohjaamaan ja tukemaan nuorta 13 vuoden ajan. Icehearts on koonnut jo 28 eri lajien joukkuetta kymmenelle paikkakunnalle. Toimita yhdistää ansiokkaasti viranomaisten, vapaaehtoisten ja sidosryhmien panokset. Kuvassa Ville Turkka.
Tulipaloja ennaltaehkäisevä mobiilisovellus
Raadin mukaan Systems Garden Oy:n ja Meyer Turku Oy:n kehittämä mobiilisovellus yhdistää innovatiivisesti uuden teknologian ja todelliset turvallisuustarpeet, on helppokäyttöinen ja luotettava, pitää yllä reaaliaikaista rekisteriä henkilöistä, jotka liittyvät tulitöihin, tarjoaa tarkkaa data- ja raportointitietoa palovaarallisista töistä ja myönnetyistä tulityöluvista. Jo yhden minuutin kestävä tulipalo laivanrakennusprojektissa voi aiheuttaa valtavat vahingot. Kuvassa vasemmalta Olli Pääkkönen (Systems Garden), Petri Moisio, Harri Koivisto ja Matti Tuimala (Meyer Turku) sekä Pirkka Paronen (Systems Garden).
(Ohto-palkinto on Finnsecurity ry:n ja Turvallisuus & Riskienhallinta -lehden yhteisesti myöntämä).
Tosibox Oy
Raadin mukaan yhtiö osoittaa, että pienikin suomalainen yritys voi ponnistaa kauas maailmalle, jos tuotekehitys on kohdallaan ja tuotteet hiottu laadukkaiksi. Yritys on esimerkki innovatiivisesta toiminnasta, jollaisia Suomen hallitus peräänkuuluttaa maahamme lisää. Tosibox on osoittanut, että olemassa olevia perinteisiä tietoturvallisia etäyhteysratkaisuja voi kehittää huomattavasti helppokäyttöisemmiksi tietoturvan pysyessä erittäin korkealla tasolla. Yhtiö edustaa uudenlaista ajattelua partneroitumalla vahvasti. Kuvassa Tero Lepistö ja Veikko Ylimartimo.
------------------------------------------------------------
Finnish Security Awards -palkintojenjakotilaisuudessa myös kaksi turvallisuusalan yhdistystä, Finnsecurity ry ja Suomen Vartioliikkeitten liitto ry, jakoivat omat perinteiset palkintonsa.
Timo Lahtinen
Finnsecurity ry:n mukaan Turvallisuus & Riskienhallinta -lehden päätoimittaja Timo Lahtinen on edistänyt ansiokkaasti koko laajan turvallisuusalan yhteenkuuluvuutta keskeisen turvallisuusmedian, verkostonsa ja viestinviejätaitonsa avulla. Hän on myös tarttunut ennakkoluulottomasti ja hedelmää kantaen haasteeseen toteuttaa koko turvallisuusalaa yhdistävä Finnish Security Awards -palkintotapahtuma.
Marko Viitala
Suomen Vartioliikkeitten Liitto ry:n mukaan Securitas Oy:n Marko Viitalalla on erinomaiset asiakaspalvelutaidot, ja hänen positiivinen suhtautumisensa omaan työhönsä ylittää työlle asetetut odotukset sekä asiakkaiden että esimiesten mielestä. Viitalalle on aiemmin myönnetty Melker Schörling -stipendi ja Nets Oy:n Ansioitunut työntekijä -kunniakirja vuonna 2016.