Finnish Security Awards -turvallisuuspalkinnot myönnetään tänä vuonna seuraavasti:
Jaetaan tutkijalle tai tutkijaryhmälle, joka tutkimustyöllään on merkittävästi edistänyt turvallisuuden ymmärrystä ja/tai mahdollistanut uusien turvallisuusratkaisujen kehittämistä.
Jaetaan vapaaehtoiselle tai vapaaehtoisryhmälle, joka on esimerkillisellä tavalla kunnostautunut jonkin turvallisuusalan osa-alueen vapaaehtoistoiminnassa.
Jaetaan turvallisuusalan yritykselle, joka edustaa ja edistää positiivista yritystoimintaa ja tervettä kilpailua sekä kehittää jatkuvasti toimintojaan luoden turvallisuutta ja lisäarvoa asiakkailleen.
Jaetaan ansioituneelle Suomessa tai Suomesta käsin toimivalle esimiehelle, joka on määrätietoisesti ja menestyksellisesti tehnyt turvallisuustyötä millä tahansa turvallisuuden tai riskienhallinnan osa-alueella.
Jaetaan yritykselle tai muulle organisaatiolle, joka on esimerkillisesti järjestänyt turvallisuutensa ja luonut positiivisen turvallisuuskulttuurin.
Jaetaan henkilölle, ryhmälle, yritykselle tai organisaatiolle, joka on yllättänyt positiivisella turvallisuuteen liittyvällä päätöksellä tai teolla. Palkinto voidaan myös antaa epäitsekkäästä ja rohkeasta toiminnasta vaara- tai onnettomuustilanteessa.
(yhteistyössä Finnsecurity ry:n kanssa)
Jaetaan yritykselle, organisaatiolle tai henkilölle, joka on kehittänyt turvallisuusratkaisun, joka yksinkertaistaa tai tehostaa jo olemassa olevia toimintoja ja luo merkittävää lisäarvoa asiakkaille. Oivallus voi olla myös kokonaan uusi innovaatio, palvelu tai ratkaisu.
Jaetaan turvallisuusalalla toimivalle henkilölle, joka on esimerkillisellä tavalla saanut aikaan hyödyllisiä ratkaisuja, erinomaista asiakastyytyväisyyttä, näyttänyt asiakasyrityksilleen tulevaisuuden suuntaa ja tuntee kansainvälisiä suuntauksia.
Jaetaan turvallisuusalalla yhä toimivalle tai aiemmin toimineelle henkilölle, joka on työuransa aikana edistänyt suomalaista tai kansainvälistä turvallisuutta ja jonka työn katsotaan olevan kiistattomasti merkittävää.
Jaetaan henkilölle tai ryhmälle, joka on piristävällä tavalla edistänyt turvallisuusalan ilmapiiriä ja yhteishenkeä.
Jaetaan henkilölle, yritykselle, yhdistykselle tai muulle yhteisölle, joka on luonut uusia toimintamalleja turvallisuusalan yhteistyön kehittämiseen tai ollut merkittävän aktiivinen toimija yhteistyön toteuttamisessa.
Erityispalkinto, jonka tapahtumaan osallistuva yleisö valitsee kolmesta esitetystä finalistista voittajan. Palkinto jaetaan parhaalle kilpailuun osallistuneelle laulusanoitukselle tai laululle, joka tavalla tai toisella kuvaa osuvasti turvallisuusalan elämää.
-----------------
Seuraavat kaksi palkintoa eivät ole Turvallisuus & Riskienhallinta -lehden Finnish Security Awards -palkintoja, mutta myös ne jaetaan Ritarihuoneella 13.10.2016
(Finnsecurity ry:n palkinto)
Jaetaan henkilölle, joka on ansiokkaasti edistänyt Finnsecurity ry:n tavoitteita. Voidaan myöntää myös henkilölle tai yhteisölle, joka on merkittävällä tavalla myötävaikuttanut turvallisuusalan kehittämiseen. Finnsecurity ry jakaa tämän oman palkintonsa Finnish Security Awards -gaalassa.
(Suomen Vartioliikkeitten Liitto ry:n palkinto)
Jaetaan ansioituneelle vartijalle. Suomen Vartioliikkeitten Liitto ry jakaa tämän oman palkintonsa Finnish Security Awards -gaalassa.